Villa Vinkkeli

Taidegalleria

Vuopajantie 15, 96400 Rovaniemi

email: kuva(at)kaisasiren.fi

puh: +358-40-7769706

© 2019 Kaisa Sirén

Hilkka Liikkanen:
Paco Dolce - Pikkumakeaa

30.9.2019 - 19.10.2019

Hilkka Liikkasen öljyvärimaalaukset ovat esillä Villa Vinkkelissä lokakuussa. Maalausten malleina ovat pienet, kirpputoreilta kerätyt posliiniesineet, jotka on kuvattu suurennetussa koossa.

Posliinikoristeet tulivat Ranskassa muotiin rokokoon aikakaudella Kiinan kaupan myötä 1700-luvulla. Tuolloin posliiniesineiden aiheina olivat usein paimenromantiikka sekä hovielämän vapaa-aika hienoine pukuineen ja soittimineen. Uusklassismin sekä realismin aikakaudella esineet menivät pääosin pois muodista, mutta palasivat jälleen 1800-luvun lopulla keski- ja pohjoiseurooppalaisten piironkien koristeiksi. Nyt aiheiksi yleistyivät eläimet, linnut, kissat, koirat ja hevoset. Suomessa ilmiötä ei ollut samassa määrin kuin muissa Euroopan maissa. Niinpä kirpputoreilta löydetyt esineet ovatkin lähes aina peräisin Ruotsista tai Tanskasta.

Tänä päivänä koriste-esineiden viesti vieraannuttaa ja on aika kaukana reaalitodellisuudesta. Liikkasen oli ihan pakko maalaamalla yrittää selvittää, mistä tässä ilmiössä on kysymys. Suomalaisen estetiikan minimalismi vierastaa ylitsepursuavaa koristeellisuutta. Rumuuden estetiikkakin on lähempänä pohjoista mielenmaisemaamme. Varmaan jokainen kuitenkin muistaa kotoaan tai mummolasta jonkun tällaisen pikkuesineen. Lapsena se oli kiinnostava katseen vangitsija. Siihen ei saanut koskea, ettei se putoa ja mene rikki. Aikuinenkin sitä varmaan salaa katseli, mutta ei välttämättä omaan kirjahyllyynsä olisi huolinut.

Näyttelyn kaikki teokset ovat öljyvärimaalauksia. Tehosteina niihin on käytetty pitsiliinaa sekä epoxi-liimaa korostamaan romanttista ja hieman naiviakin tunnelmaa.

 

Hilkka Liikkanen on syntynyt vuonna 1956 Oulussa.  Liikkanen on luonut työuransa taidemuseossa. Työn ohessa hän on pitänyt yksityisnäyttelyitä muutaman vuoden välein. Hän asuu ja työskentelee Rovaniemellä.

Näyttely avoinna 30.9 - 19.10, arkisin kello 13-18 ja lauantaisin kello 12-16.

Hilkka Liikkanen

Kaikki allaolevat teokset ovat myytävänä. Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisätietoja.