top of page

Menneet tapahtumat

Gelli-levy kurssi
23. - 24.3.2024

Tule yllättymään rajattomien mahdollisuuksien gellilevy-tekniikasta, Mirja Nuutisen opastuksella.

 

Olen  aina ollut kiinnostunut erilaisista grafiikan tekotavoista. Ensimmäiset  geelilevyni tein noin 10 vuotta sitten glyseriinistä ja liivatteesta.  Nekin toimivat, mutta eivät kestäneet kovaa käyttöä. Hankin melko pian  kestävämmät teollisesti valmistetut Gelli-levyt omatekoisten tilalle. 

 

Viime vuosina olen tehnyt melko säännöllisesti erilaisia kokeiluja Gellillä, ja saanut kokea monia yllätyksiä. Käytän Gelli-painantatöitäni mm. kollaaseissani.

Kuvailta: Merinorsut, nuo Etelä-Georgian liikkuvat lihavuoret
13.12.2023

Etelä-Georgian saari sijaitsee Etelämantereen vyöhykkeellä, neljän-viiden päivän laivamatkan päässä Argentinan eteläkärjestä itään. Saarilla on arktinen  ilmasto, korkea vuoristo ja sulaavia jäätiköitä. Kaukaisuudesta ja  kylmyydestä huolimatta saari on täynnä elämää. Ja todellakin eläinelämää, se on yksi paikka maapallolla, jota merinisäkkäät ja pingviinit asuttavat tiheimmin. Ihmisiä ei vakituisesti siellä asu. Kaisa kävi Etelä-Georgiassa lokakuussa 2023, juuri kesän kynnyksellä. Tule katsomaan vauhdikkaita kuvia ja videoita merinorsuista, kuningaspingviineistä, albatrosseista ja tietenkin, jäävuorista.

_DSC5382.jpg
Joogaa ja löylyä taiteen ympäröimänä
2.12.2023

Tule kokemaan taidenäyttely uudella tavalla! Koe samalla kertaa sekä mielelle että keholle suuntautuvat hyvinvointivaikutukset.

Taidejoogatunti  pidetään taidegalleria Villa Vinkkelissä. Joogatunnin jälkeen voit jäädä saunomaan Villa Vinkkelin upeissa saunatiloissa.

Inspiroidutaan taiteesta, rauhoitutaan omaan kehoon ja tuodaan mieli nykyhetkeen.  Käytetään erilaisia taiteesta ammentavia mielikuvaharjoituksia, ja sukelletaan taulun sisään! Joogatunti on lempeä ja kestää 60 min, ja se soveltuu sekä  aloittelijoille että pidempään joogaa harrastaneille. Tunnin jälkeen voit rentoutella lihakset saunan lempeissä löylyissä.

Taiteen takana: Seija Satokangas
15.10.2023

Taitelija Seija Satokangas paljastaa kuviensa hauskat ja jännittävät taustat. Tuletko sinä paikalle kokemaan ahaa-elämyksiä ja kysymään omat kysymyksesi Seijalta?

 

Seija Satokangas on kotoisin Lohinivasta. 16-vuotiaana hän ilmoitti isälleen että hänestä tulee taiteilija, mutta isä tyrmäsi jyrkkäti. Seija onkin elättänyt itsensä ravintola-alalla Suomessa, Ruotsissa ja Eestissä.​ Ääretön rakkaus taiteen tekemiseen on ollut mukana koko hänen elämänsä ajan. Tänä päivänä Seija on tyytyväinen maalauksiinsa, mutta tie tähän on ollut täyttä tutkimusmatkaa joka jatkuu edelleen...​

 

Seijan taide on monipuolista niin tyyliltään kuin tekniikaltaan; on realistista, abstraktia, öljy-, akryyli- ja akvarellimaalauksia.

Action painting-kurssi
29.9 - 1.10.2023
Seija Satokangas piti näyttelynsä aikana kaksipäiväisiä action painting -kursseja. Osallistujat saivat tehdä vaikka omaan sisustukseensa sopivan taulun, tai lahjan kaverin lempiväreillä.

Luovaa kuvausta Ari-Matti Nikulan johdolla
29.9 - 1.10.2023

Opi luovaa luontokuvausta ammattilaisen johdolla taiteellisessa ympäristössä ja samanhenkisessä ryhmässä. Kurssilla painopiste on mm ICM-kuvaksessa  (tarkoituksellinen kameran liikuttelu)  ja vaseliinisuodin kuvauksessa. Mahdollisuus myös kokeilla Helios linssejä (Canon ja Nikon sovitteet lainattavissa). Ari-Matti Nikula on valokuvaksen koulutuksen saanut kuusamolainen luontokuvaaja ja yksi johtavia suomalaisia luovan kuvauksen taitajia.  Kokeileva ja luova näkemys luonnosta ovat hänelle sitä valokuvauksen rakkainta osa-aluetta.

Taiteen takana: Päivi Lundvall ja Mirja Nuutinen
13.5.2023

Mirja Nuutinen ja Päivi Lundvall paljastavat kuviensa taustat kun taiteen tohtori Mari Mäkiranta haastattelee heitä. Tuletko sinä paikalle kokemaan ahaa-elämyksiä ja kysymään omat kysymyksesi taiteilijoilta?

 

Filosofian tohtori, hallintotieteiden maisteri Päivi Lundvall on toiminut Suomen Luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtajana ja Lapin ELY-keskuksen luonnonsuojelupäällikkönä, johtavana asiantuntijana ja johtoryhmän jäsenenä. Mirja Nuutinen on ollut graafinen suunnittelija, taiteilija ja taidealan yrittäjä vuodesta 1998. Hän käyttää myös taiteilijanimeä Mirja Birgitta.

 

Päivi kuvaa luonnon tunnelmia luovasti ja ekspressiivisellä otteella. Mirja yhdistää kollaaseiksi maalauksensa, piirroksensa ja valokuvansa. Toisensa he haastavat visuaaliseen vuoropuheluun lähes päivittäin.

 

Mari Mäkiranta on taiteilija, tutkija, taiteen tohtori ja dosentti Jyväskylän Yliopistossa ja opettaja Lapin Yliopistossa. Töissään hän keskittyy visuaaliseen kulttuuriin, sukupuoleen ja ihmisten elinympäristöihin. Vapaa-aikanaan hän vaeltaa ja lepää luonnossa.

Kuvaesitys: Rossin meri, Etelämanner
27.4.2023 klo 18

Kaisa Sirén kävi kuukauden mittaisella kuvausmatkalla Etelämantereella Rossin merellä. Se on kolkka joka on kaukana 

kaikesta, hurjien etäisyyksien meri. Suurin osa Rossinmerta on jäähyllyn peittämää ja kesällä navigoitavissa 1,5 kuukauden ajan. 

 

Tule katsomaan kuvia ja kuulemaan tarinat upeista jäämuodostelmista, leopardihylkeistä, valaista ja kirsikkana kakussa 

keisaripingviineistä. 

Taiteen takana: Liisa Halonen-Laiti, Kati Kanto, Tytti Muurinen, Tuomo Tiensuu ja Sisko Ylimartimo
26.3.2023
 

Vuoden ja aikojen vaihtuessa -näyttelyn taiteilijat Liisa Halonen-Laiti, Kati Kanto, Tytti Muurinen, Tuomo Tiensuu ja Sisko Ylimartimo paljastavat kuviensa taustat kun Tuija Hautala-Hirvioja haastattelee heitä. Tuletko sinä paikalle kokemaan ahaa-elämyksiä ja kysymään omat kysymyksesi taiteilijoilta?

 

Vuoden ja aikojen vaihtuessa -näyttely kertoo halusta varjella kaikkea olevaista, joka meitä ympäröi. Sen päähenkilöinä ovat eläimet ja kasvit, kivet ja kalliot, hiljaiset metsät, meret, järvet, korvet ja suot, tunturit, vuorokauden kulku ja tähtien kierrot – ja vuodenaikojen vaihtelu. Näyttely herättää meitä ymmärtämään luonnon, mutta samalla myös ihmiskunnan ja koko elämän kallisarvoisuutta, sen haurautta, mutta samalla myös oikeanlaista vahvuutta, jota tarvitsemme tänä päivänä enemmän kuin koskaan.

 

Tuija Hautala-Hirvioja on toiminut Lapin yliopistossa taidehistorian professorina vuodesta 2004 alkaen. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt Pohjois-Barentsin alueen taiteeseen ja kulttuuriin sekä suomalaisen nykytaiteeseen. Hän on kirjoittanut kymmenen julkaisua, parisen sataan artikkelia, kuratoinnut lukuisia näyttelyitä ja toimittanut parikymmentä julkaisua.

taiteen_takana_vuoden_ja_aikojen_pieni.jpg

Taiteen takana: Matti Saanio
4.12.2022
 

Taiteen tohtori Mervi Löfgren Autti kertoo Matti Saanion kuvista ja tarinoista niiden taustalla. 

Tule kuuntelemaan ja kysymään kysymyksiä asiantuntijalta.

 

Matti Saanio (1925 - 2006) oli Lapin ihmisten ja elämän kuvaaja.  

Näyttelyn kuvat muistuttavat meitä Lapin lähihistoriasta. Saanio kuvasi paljon mm. tukinuittoa, sodanjälkeistä jälleenrakennusta, asutustilallisia ja soiden kuivaamista, sekä tavallisten Lapin ihmisten arkista elämää.

Itä-Grönlannin hiljaiset värit
30.11.2022
 

Grönlannin mittakaava on uskomaton. Siellä ei ole teitä eikä puita eikä ihmisiä, ja kuvasta ei erota ovatko jäävuoret auton vai kerrostalon kokoisia. Kaisa Sirén kävi kuvausmatkalla Scoresby Sound -vuonossa Itä-Grönlannissa.

 

Grönlannista löytyy kuiteenkin ihmeellisen paljon kauneutta ja yllättäviä värejä. Tule katsomaan!

Itä-Grönlannin hiljaiset värit
30.11.2022
 

Grönlannin mittakaava on uskomaton. Siellä ei ole teitä eikä puita eikä ihmisiä, ja kuvasta ei erota ovatko jäävuoret auton vai kerrostalon kokoisia. Kaisa Sirén kävi kuvausmatkalla Scoresby Sound -vuonossa Itä-Grönlannissa.

 

Grönlannista löytyy kuiteenkin ihmeellisen paljon kauneutta ja yllättäviä värejä. Tule katsomaan!

Luovaa kuvausta Ari-Matti Nikulan johdolla
28. - 30.10.2022

Opi luovaa luontokuvausta ammattilaisen johdolla taiteellisessa ympäristössä ja samanhenkisessä ryhmässä. Kurssilla painopiste on mm ICM-kuvaksessa  (tarkoituksellinen kameran liikuttelu)  ja vaseliinisuodin kuvauksessa. Mahdollisuus myös kokeilla Helios linssejä (Canon ja Nikon sovitteet lainattavissa). Ari-Matti Nikula on valokuvaksen koulutuksen saanut kuusamolainen luontokuvaaja ja yksi johtavia suomalaisia luovan kuvauksen taitajia.  Kokeileva ja luova näkemys luonnosta ovat hänelle sitä valokuvauksen rakkainta osa-aluetta.

Öljyvärimaalaus tekniikkaa
15.- 16.10.2022

Kaksipäiväinen kurssi  kattaa öljymaalauksen perusteita sopivassa muodossa aloittavalle  harrastajalle, mutta se sopii kokeneellekin maalarille kertauksena.

Kuvaesitys Omaleimainen Uusi-Seelanti
12.10.2022
 
Uuden-Seelannin luonto on hyvin monipuolinen. Siellä on kaikkea jäätiköistä tiheisiin metsiin ja upeisiin vuonoihin. Ja paljon lintuja. Kaisa Sirén kävi kuvaamassa siellä vuonna 2015, ja nyt olisi mahdollisuus tulla Villa Vinkkeliin katsomaan kuvia ja kuuntelemaan, kun Kaisa kertoo millaista siellä oli. 
Abstraktin intuitiivisen maalauksen työpaja
8.10.2022

Oletko  sitä mieltä, että et osaa maalata ja että et ole tarpeeksi luova? Tai  maalaat kyllä, mutta kaipaisit uutta inspiraatiota ja luovempaa otetta  tekemiseesi?

 

Tällä  kurssilla ei piitata itseä vähättelevistä uskomuksista, vaan annetaan  intuition johdattaa abstraktin taiteen ihmeelliseen maailmaan. Kurssilla  käydään läpi maalaamisen eri vaiheet värien intuitiivisesta  sekoittamisesta lähtien, joten sinulla ei tarvitse olla kokemusta  maalaamisesta. Maalaamisen lähtökohtana on musiikki ja liike sekä niiden herättämät  tuntemukset ja visuaaliset mielikuvat.

Joogaa ja löylyä taiteen ympäröimänä
7.10.2022

Tule kokemaan taidenäyttely uudella tavalla! Koe samalla kertaa sekä mielelle että keholle suuntautuvat hyvinvointivaikutukset.

Inspiroidutaan  taiteesta, rauhoitutaan omaan kehoon ja tuodaan mieli nykyhetkeen.  Käytetään erilaisia taiteesta ammentavia mielikuvaharjoituksia, ja sukelletaan taulun sisään! Joogatunti on  lempeä ja kestää 60 min, ja se soveltuu sekä  aloittelijoille että pidempään joogaa harrastaneille. Tunnin jälkeen voit rentoutella lihakset saunan lempeissä löylyissä.

Taiteen takana: ArtILO
7.5.2022

Valokuvaaja ja taiteilija Kaisa Sirén haastatteli ArtILO- taideryhmän jäseniä teosten taustoista ja tarinoista. Kävimme läpi niin inspiraation  lähteitä, työskentelyprosesseja sekä ajatuksia taiteen tekemisestä yksin ja yhdessä sekä sen tärkeydestä.

taiteen_takana_artilo-02_pieni.jpg
Valokuvauksen perusteet jatkokurssi Villa Vinkkelissä
23.2-20.4.2022

Talven aikana Villa Vinkkelissä pidettiin kuvauskurssi johon osallistui 8 opiskelijaa. Se oli syväsukellus valokuvaukseen vähän perusteita pidemmälle! Kävimme kurssilla läpi valokuvauksen tärkeitä peruspilareja; syvyysterävyyttä, kuvan sommittelua, liikkeen vangitsemista ja erilaisia valo-olosuhteita.

​Kurssin pituus oli viisi tapaamiskertaa ja niiden aikana kävimme läpi teoriaa, pohjustamme kuvaustehtäviä ja katsoimme osallistujien kuvia eri tehtävien pohjalta. Yhteinen kuvien arviointi oli luonteva ja erittäin hedelmällinen tapa oppia kuvauksesta. Jokaisen tapaamiskerran päätteeksi annettiin kuvaustehtävä jonka osallistuja suorittivat vapaa-ajallaan tapaamisten välissä.

Lue lisää

Taiteen takana - Pirjo Jaukkuri ja Juhani Syväoja
27.3.2022

Taideteos  ei ole pelkkää tyhjyyttä, vaan se  kumpuaa aina kokemuksesta ja  sisältää tarinoita. Ovatko ne tarinta  draamaa, saippuaoopperaa, komediaa vai kenties propagandaa. Sadunhohtoisin siivin  – näyttelyn taiteilijat Pirjo Jaukkuri ja Juhani Syväoja paljastivat omien teoksiensa tarinat yksityiskohtaisesti kun Kaisa Sirén haastatteli heitä luontokuvien taustoista. 

Pirjo & Juhani_MTO5214_LoRes.jpg
Taiteen takana - Hannu Hautala
13.2.2022

13.2 pidimme Zoomin välityksellä Taiteen takana -tilaisuuden, jossa valokuvaaja Arto Komulainen ja gallerian omistaja, valokuvaaja Kaisa Sirén haastattelivat Hannua. Voit katsoa tallenteen siitä tästä:

Taiteen takana - Rhythm of Wilderness
5.12.2021

Taideteos ei ole pelkkää tyhjyyttä, vaan se  kumpuaa aina kokemuksesta ja sisältää tarinoita. Ovatko ne tarinta  draamaa, saippuaoopperaa, komediaa vai kenties propagandaa. Rhythm of Wilderness – luontokuvanäyttelyn taiteilija Thierry Chevillard paljasti omien teoksiensa tarinat yksityiskohtaisesti kun Kaisa Sirén haastatteli häntä.

IMG_9675 CEP.jpg
Valokuvauksen perusteet -kurssi
12. - 13.11.2021

Oletko ottanut kuvia kännykällä ja ihastunut valokuvan maailmaan. Ostit sitten kunnon kameran ja nyt on sormi suussa mitä nämä kaikki nappulat tarkoittavat.  Kaisa Sirén järjestää kaksipäiväisen kurssin valokuvauksen perusteista ja järjestelmäkameran käytöstä 12-13.11.2021. Kurssi on tarkoitettu ihmisille, joille järjestelmäkameran käyttö on uutta, mutta jotka ovat kuvanneet aiemmin esimerkiksi puhelimella.

kameranpitelykuva2.jpg
Elämää, ihmisiä – runoja ja lauluja
5.11.2021

Kolme runoilijaa ja laulujen sepittäjää Kati Kanto, Jyri Ollila ja Marko Pihavainio esittävät omia tekstejään ja laululyrikkaansa. Katin säestäjänä toimii Marika Mustajärvi, Markoa säestää hänen oma bändinsä.

 

Musiikki on laidasta laitaan: hengellisestä musiikista elokuvamusiikkiin ja pop-laulelmiin. Runot ja laulut kertovat elämästä, uskosta, kaipauksesta ja toivosta sekä kaiken kattavasta ja peittävästä sekä uutta synnyttävästä rakkaudesta. 

kaikkikolme.jpg
Luovaa kuvausta Ari-Matti Nikulan johdolla
29.-31.10.2021

Opi luovaa luontokuvausta ammattilaisen johdolla taiteellisessa ympäristössä ja samanheniksessä ryhmässä. Kurssilla painopiste on mm ICM-kuvaksessa  (tarkoituksellinen kameran liikuttelu)  ja vaseliinisuodin kuvauksessa. Mahdollisuus myös kokeilla Helios linssejä (Canon ja Nikon sovitteet lainattavissa). Ari-Matti Nikula on valokuvaksen koulutuksen saanut kuusamolainen luontokuvaaja ja yksi johtavia suomalaisia luovan kuvauksen taitajia.  Kokeileva ja luova näkemys luonnosta ovat hänelle sitä valokuvauksen rakkainta osa-aluetta.

ICM (1).jpg
Taiteen takana - Susia ja Sattumia
24.10.2021

Taideteos ei ole pelkkää tyhjyyttä, vaan se  kumpuaa aina kokemuksesta ja sisältää tarinoita. Ovatko ne tarinta  draamaa, saippuaoopperaa, komediaa vai kenties propagandaa. Susia ja Sattumia  – näyttelyn taiteilijat Marja ja Lasse Tuominen paljastavat omien teoksiensa tarinat yksityiskohtaisesti kun Päivi Lundvall tulee haastattelemaan heitä tilaisuudessa jossa pureudutaan Marjan maalaamien susien saloihin ja Lassen luontokuvin. 

omakuva_vanttauskoski_pieni.jpg

Päivi Lundvall. Kuvan on ottanut Marko Junttila

Runo- ja lauluilta Sinä ja elämän hymykuopat
1.10.2021

Laulajat Kati Kanto ja Tiina Qvist sukeltavat rakkaudesta ja elämästä kertovan laulumusiikin maailmoihin. Kati eläytyy elokuvasävellyksiin ja muihin klassisiin lauluihin. Tiina tunnelmoi kansainvälisiä jazzsävelmiä sekä kotimaisia pop-kappaleita. Illan aikana kuullaan myös molempien runoja. Pianosäestäjänä on Maie Kuusik.

kati_kanto_tiina_qvist.jpg
Meditaatio-viikonloppu
29.-30.5.2021 ja 6.-7.11.2021

Tervetuloa kokemaan mieltä kirkastava matka Luonnollisen Hengityksen Meditaation maailmaan! Järjestimme 2-päiväisen kurssin Villa Vinkkelissä Riina Laitisen johdolla.

Luonnollisen hengityksen meditaatio on yksi vanhimmista meditaatiomenetelmistä, joka vie harjoittajan syvälle tietoisuuden lähteille. Se rauhoittaa, selkeyttää ja keventää mieltä, johdattaen meitä kohti läsnäoloa ja elämän alati muuttuvalle luonteelle antautumista. Fyysisen joogan tarkoitus on vapauttaa keho jännityksestä ja vastuksista – Meditaatio toimii samoin mielen tasolla.  

9F4A9326_pieni.jpg
Neulanreikäkamerakurssi
25.-27.5.2021

Kaksipäiväisellä pinhole/neulanreikäkamerakurssilla tutustuttiin lyhyesti valokuvauksen alkuaikoihin, välineisiin ja ensimmäisiin kuviin. Rakensimme itse jokaisen saatavilla olevista materiaaleista neulanreikäkameran, joka on toiminnoiltaan kuten valokuvauksen alkuaikojen camera obscura, lat. hämärä huone. Kameran ominaisuuksiin kuuluu mm. ääretön syvyysterävyys, joka tuo kuviin oman hienon ulottuvuuden. Kuvasimme valokuvapaperille ja kehitimme kuvat pinnakaismenetelmällä pienessä valkokuvapimiössä.

 

Kurssin järjesti kuvataideyhdistys Maahiset, ja ohjaajana oli Arto Komulainen.

192799040_164658115667613_50601953178778
Workshop: Liikettä luvassa, ilmassa ja kuvassa
21.-23.5.2021

Valokuvaaja Kaisa Sirén opetti luovaa valokuvausta Villa Vinkkelissä toukokuussa. Kurssilla opittiin ja  kokeiltiin muun muassa kameran säätöjä maalauksellista valokuvaa varten, liikautustekniikoiden erilaisia liikeratoja, häivyttämään ääriviivoja  ja jäljittelemään siveltimenvetoja ja kokoamaan kuvasarjoja.

Katso alta osallistujien valokuvia.

Akvarellikurssi
15.-16.5.2021

Kurssilla keskityttiin maisema-akvarellin maalaamiseen Tuomo Tiensuun johdolla. Kurssin järjesti Kuvataideyhdistys Maahiset.

huurteiset_koivut_pieni.jpg
Kuuma, kylmä Chile
11.5.2021

Pitkulainen Chile Tyynenmeren syleilyssä pitää sisällään niin jäätiköitä, huippukorkeita vuoria kuin kuumia tuliperäisiä alueita. Kaisa Sirén on käynyt kuvaamassa Chilessä useamman kerran, niin pohjoisen Atacaman autiomaan värit kuin etelässä Torres del Painen vuoret ja jäätiköt. Tule mukaan nojatuolimatkalle jossa puuma kohtaa guanacon ja vikunja kuumat lähteet.

Tämä kuvailta pidettiin internetin välityksellä 11.5.2021. Voit katsoa sen kotisohvaltasi jälkikäteen tästä.

chile.jpg
Mystinen Mongolia
13.4.2021

Mongoliasta tulee äkkiä mieleen, että maa on kaukana kaikesta, yhtä valtavaa aroa joka on täynnä vaeltelevia hevosia. Ja niin se juuri onkin. Mutta on Mongoliassa myös ihmisiä. Asukkaita on noin kolme miljoonaa joista melkein puolet asuu pääkaupungissa Ulan Batorissa. Kun maa on noin 5 kertaa Suomen kokoinen, ei asukastiheys aroilla ole suuren suuri. Kaisa Sirén kävi telttaretkellä aroilla ja jokivarsilla 9/2017, tule katsomaan miltä siellä näyttää!

Tämä kuvailta pidettiin internetin välityksellä 13.4.2021. Voit katsoa sen kotisohvaltasi jälkikäteen tästä.

_MGL6430.jpg
Hyvän Yön äänimaljarentoutus

Hyvän Yön äänimaljarentoutus on sinua varten luotu rauhoittumishetki ennen yöunia. Aloitamme yhteisellä hengitysharjoituksella, joka ohjaa päivän aktiivisuuden jälkeen kehomieltä päästämään irti tekemisestä.

 

 

Hengitysharjoituksen jälkeen tiibetiläisten äänimaljojen myötävärähtely ja ääniaallot ja lempeän tuulikellon sävelet johdattelevat sinut unen ja valveen rajamaille. Äänimaljarentoutus voi olla fyysinen kokemus tai henkinen matka. Rentoutusmenetelmä on täysin turvallinen.

 

Sie saat viettää rentoutuksen viltin alla makoillen ja kokemuksen mukavuutta lisää Villa Vinkkelin lattialämmitys. Paikanpäältä löytyy kaikki tarvittavat välineet, matot, viltit, bolsterit sekä pellavaiset silmätyynyt. Voit pukeutua rennosti ja nappaat vain vesipullon mukaasi.

 

Vietämme rentoutuksen jälkeen yhteisen teehetken.

Äänimaljarentoutus järjestettiin Villa Vinkkelissä useaan kertaan alkuvuodesta 2021.

IMG_20210121_032234.jpg
Elämäni tuulet - taideterapeuttinen viikonloppukurssi

5. - 6.2.2021

Kaipaatko arkeesi luovuuden lempeää tuulta, lisää värejä, mielen valoa? Kurssi tarjoaa monipuolista taidetyöskentelyä arjen värittämiseksi. Tule mukaan innostumaan ja innostamaan muita. Ryhmä luo turvallisen tilan omien tunteiden ja kokemusten tutkimiselle. Välineenä käytetään värejä, sanoja, paperia, liikettä ja musiikkia. Aikaisempaa taideosaamista tai harrastuneisuutta ei tarvita - ryhmään voi tulla omana itsenä avoimin mielin. Työskentelyssä käytetään ekspressiivisen taideterapian ja neurografiikan menetelmiä. Ohjaajana Katja Rakkolainen

Elämäni tuulet - Taideterapeuttinen viikonloppukurssi
Taidejooga

19.12.2020

Joulukuisessa taidejoogassa rauhoituttiin hetkeksi taiteen ja oman kehon äärelle keskellä joulukiireitä ja kaamosta. Taidejoogassa tehdään lempeä, taidevalokuvista inspiraatiota saava tunnin pituinen hathajoogaharjoitus. Hathassa ei keskitytä kaloreiden polttamiseen, vaan harjoitukseen kuuluu tietoisuus kehosta ja hengityksestä sekä mielenrauha.

​Taidegalleria tuo tilana joogaan omanlaisensa elementin. Taidetta katsellaan yleensä keskittyneesti ja antaen tilaa omille tunnelmille ja kokemuksille. Taiteen avulla voidaan kokea maailma syvemmin. Myös joogaan voi soveltaa samanlaista lähestymistapaa kuin taiteen katseluun. Paikan energia säteilee joogaajan kehoon ja harjoitukseen. Kauniit taulut ja huoneet ympärillä auttavat löytämään yhteyden omaan sisimpään.

 

Taidejoogan vetää Mari Riikonen, joka on saanut  joogaopettajakoulutuksensa vuonna 2017 Dharamsalassa, Pohjois-Intiassa (hatha, vinyasa), ja Balilla, Indonesiassa (flyhigh yoga). Mari tykkää kokeilla erilaisia joogamuotoja heittäytyen ennakkoluulottomasti ja luovasti mukaan.

Taidejooga - joogaa taidegalleria Villa Vinkkelissä
Sanoja ja Valokuvia

12.12.2020

 

Runoillan teemana oli Erilaiset inspiraation lähteet sekä haiku- ja tankarunous. Lösimme valokuvateoksien avulla sisäistä inspiraatiota joista runot kumpuavat. Runot voivat perustua vaikka uudissanoihin, äänimaisemaan, tai ulkopuolisen tarkkailijan havainnointeihin.

Runoilta Sanoja ja Valokuvia
Taiteen takana: Heidi Rannisto-Jolma

4.12.2020

Taiteen takana tilaisuudessa oli haastateltavana näyttelyn Satumaista – Siivet taiteilija Heidi Rannisto-Jolma.

Heidi Rannisto-Jolma on viime vuodet työtä kääntäjänä, freelance-kirjoittajana, oppaana, käsityöläisenä, vähän myös hyvinvointityötä... sekalaiset kuviot, joissa ehkä kuitenkin jonkinlainen punainen lanka. Hän kokee olevansa kielen, kulttuurin ja käsityön sekatyöläinen, jolla on taiteilijan identiteetti. Hän on syntynyt  Helsingin maalaiskunnassa, mutta muutti pohjoiseen 1999 ja asuu nykyään Pellossa.

 

Tuija Hautala-Hirvioja on toiminut Lapin yliopistossa taidehistorian professorina vuodesta 2004 alkaen. Hänen tutkimuksensa on keskittynyt Pohjois-Barentsin alueen taiteeseen ja kulttuuriin sekä suomalaisen nykytaiteeseen erityisesti Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelman yhteydessä. Hautala-Hirvioja tekeekin yhteistyötä Rovaniemen taidemuseon kanssa. Hän on kirjoittanut kymmenen julkaisua, parisen sataan artikkelia, kurtatoinnut lukuisia näyttelyitä ja toimittanut parikymmentä julkaisua.

Taiteen takana - Taidehistorian professori Tuija Hautala-Hirvioja ja taiteilija Heidi Rannisto-Jolma
Virtuaalinen valokuvaesitys Kirjeitä Kamchatkan karhuilta

21.11.2020

Virtuaalisena kuvaesityksenä oli valokuvia Venäjältä Kamchatkan niemimaan karhuista. Kaisa Sirénin valokuvissa nähdään miten karhut kalastavat lohta jokisuistoissa. Herkissä ja vauhdikkaissa kuvissa tulevat esiin karhujen eri ilmeet ja mielialat. Mukana on kuvia niin poikasista kuin  isoista uroksista. Suomessa kuvataan karhuja paljon piilokojuista joiden läheisyyteen karhuja ruokitaan, mutta nämä kuvat ovat karhujen luonnolliselta ruokapöydältä, ei mistään kojusta vaan ihan rannalta. Parhaimmillaan karhut kulkivat jopa 3 metrin etäisyydeltä valokuvaajasta. Paikka on ainutlaatuinen maailmassa ja sinne on erittäin vaikea saada kuvauslupia.

 

Kuvaillan järjesti Pohjois-Lapin Kameraseura osana Camera Borealis -tapahtumaa.

Karhuja Kamchatkalla, valokuva Kaisa Sirén
Sony kalustoesittely

31.10.2020

Tervetuloa Villa Vinkkeliin lauantaina 31.10. kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä ja inspiroitumaan! Tapahtumassa ovat esiintyjinä Kaisa Sirén ja Jaakko Posti. Lisäksi paikan päällä Sonyn laitteistoa testattavaksi ja tilaisuuteen osallistujille erikoistarjouksia Digitarvikkeelta!

Maakotka, valokuva Kaisa Sirén

Kuva:Kaisa Sirén

Taiteen takana: Tarja Paldanius ja Tuulikki Korhonen

18.10.2020

 

Rinnakkaiset-valokuvanäyttelyn taiteilijat valokuvaajat Tuulikki Korhonen ja Tarja Paldanius ovat Taiteen takana-tilaisuudessa valokuvaaja Mervi Löfgren Auttin haastateltavana.

Taideteos ei ole pelkkää tyhjyyttä, vaan se kumpuaa aina kokemuksesta ja sisältää tarinoita. Ovatko ne tarinta draamaa, saippuaoopperaa, komediaa vai kenties propagandaa. Rinnakkaiset – näyttelyn taiteilijat Tarja paldanius ja Tuulikki Korhonen paljastavat omien teoksiensa tarinat yksityiskohtaisesti kun valokuvauksen ammattilainen, taiteen tohtori, Mervi Löfgren Autti haastattelee heitä Villa Vinkkelissä 18.10.2020 klo 14-16. Tuletko sinä paikalle kokemaan ahaa-elämyksiä ja kysymään omat kysymyksesi taiteilijoilta? Tilaisuuden kesto n 1,5 tuntia ja se on maksuton.

 

Taiteen takana - Valokuvaajat Mervi Löfgren Autti, Tarja Paldanius ja Tuulikki Korhonen
Kuvaesitys: Madagaskarin mainiot makit!

13.10.2020

Madagaskar Intian valtameressä on maailman neljänneksi suurin saari, pinta-alaltaan noin 1,5 kertaa Suomen kokoinen maa. Madagaskar irtaantui muista mantereista noin 88 miljoonaa vuotta sitten, mahdollistaen kasvien ja eläinten kehittymisen eristetyissä olosuhteissa. Näin Madagaskarin luonto on monimuotoisuuden kehto, jossa 90% eläimistöstä esiintyy vain Madagaskarilla. Tunnetuimpia edustajia ovat puoliapinat, joita on noin 100 eri lajia. Ne eivät ole aivan yhtä kehittyneitä kädellisiä kuin apinat, mutta sitäkin inhimillisempiä suurine kasvoineen ja pyöreine silmineen.

Lakkisifakoita puussa, valokuvaaja Kaisa Sirén
ICM taidevalokuva, Kaisa Sirén
Workshop: Liikettä luvassa, ilmassa ja kuvassa

9. - 11.10.2020

Valokuvaaja Kaisa Sirén opettaa luovaa valokuvausta Villa Vinkkelissä lokakuussa. Kurssilla opitaan ja kokeillaan muun muassa kameran säätöjä maalauksellista valokuvaa varten, liikautustekniikoiden erilaisia liikeratoja, häivyttämään ääriviivoja ja jäljittelemään siveltimenvetoja ja kokoamaan kuvasarjoja. 

Kulttuurisalonki
26.9.2020
 

Kulttuurisalonki toimii kulttuuria rakastavien ihmisten kohtaamispaikkana. Se on leppoisa viikonlopun iltapäivä eri kulttuuriaiheiden, pienen herkuttelun ja hyvän juoman äärellä. Jokainen salonkitapahtuma nostaa esille eri kulttuurin aloja taiteilijan ja asiantuntijan vuoropuheluna. Taiteilijan ja asiantuntijan alustuksen jälkeen sana on vapaa kaikille ja virittäydytään yhteiseen keskusteluun salongin aiheesta. Ennen tapahtumaa jaamme osallistujille tietoa ja linkkejä tulevasta aiheesta ennakkotutustumista varten. Salongin alkajaisiksi kaikki saavat tutustua Villa Vinkkelissä meneillään olevaan näyttelyyn. Keskustelun lomassa nautimme lämmintä välipalaa ja kylmää juomaa.

 

26.9.2020 lauantai klo 15-17 Vieraina olivat syksyllä dekkarin julkaiseva kirjailija Anne Lukkarila, lastenkirjan julkaiseva kirjailija Tittamari Marttinen ja Aviador Kustannuksen perustaja Vesa Tompuri. Villa Vinkkelin galleristi Kaisa Sirén haastatteli vieraita; puhuttiin kirjoittamisesta ammattina. Pitkäjännitteisyydestä, luomisen tuskasta sekä tietenkin kirjailijoiden syksyllä ilmestyvistä uutuuskirjoista. Lisäksi keskusteltiin miten omalle kirjalleen voi saada kustannussopimuksen. Vieraatkin ottivat osaa keskusteluun eikä yhtäkään kysymystä sivutettu.

Kustantaja Vesa Tompuri ja kirjailijat Tittamari Marttinen ja Anne Lukkarila
Kati Kanto ja Maie Kuusik:
Laulu- ja runoilta Oodi keväälle
5.6.2020
 

Ohjelmassa on muun muassa suomalaisia kansanlauluja, jotka kertovat kevään valosta ja toivosta. Runoissa ja lauluissa viivähdetään hetki suomalaisen luonnon kauneudessa, sen metsissä ja niityillä, tuntureiden rinteillä.

Runot ja laulu: Kati Kanto

Säestys: Maie Kuusik

 

​Kati Kanto asuu Rovaniemellä. Hän toimii tällä hetkellä äidinkielen, kirjallisuuden ja S2-opettajana Rovaniemen aikuislukiossa. Hän on opiskellut klassista laulua Lapin musiikkiopistossa sekä useilla eri kursseilla. Hän on pitänyt useita yksinlaulukonsertteja, joissa on lausunut myös omia runojaan.

Kati Kanto on julkaissut kaunokirjalliset teokset:

Ruusuja lumessa 2015. Runokirja. Omakustanne.

Ruusuja lumessa 2015. Äänikirja. Omakustanne.

Lumikettu 2015. Romaani. Omakustanne.

Maitokahvimaa 2015. Novelleja. Omakustanne.

Ginestrellehillamekko 2016. Runoja ja maalauksia. Omakustanne.

Maitotonkkapäinen mummo 2017. Runoja. Mediapinta.

Suomalais-italialainen rapsodia 2017. Romaani.

Maie Kuusik on Rovaniemen seurakunnan kanttori. Hän on valmistunut diplomipianistiksi Tallinnan musiikkiakatemiasta vuonna 1984. Maie on toiminut kanttorin työnsä lisäksi sekä laulajien että soittajien säestäjänä lukuisissa eri konserteissa ja tilaisuuksissa. 

Laulu- ja runoilta Oodi Keväälle
Runokuvia Baikaljärveltä

3.6.2020 ja 4.6.2020

Tule katsomaan kuvia Baikaljärven jäästä, jääluolista, uskomattomasta valosta ja talvisesta tunnelmasta. Järvi on maailman syvin sekä yksi maailman vanhimmista.  Kaisa Sirén näyttää kuvia järven huikeista jäämuodostelmista rannoilla sekä itse jään abstrakteista kuvioista. Kaisa on Baikaljärvellä, Siperiassa, kuvaamassa helmikuussa 2020.

Valokuvaesitys Runokuvia Baikaljärveltä
Taidekurssi Acrylic Medium Liquitex

Acrylic medium liquitex -peruskurssi

1.6.2020 ja 2.6.2020

 

Tule avaamaan luovuuden hanoja, tämä kurssi sopii myös vähemmän kokeneille maalareille.

Kurssilla käytetään Acrylic medium liquitex -lisäainetta, jolla ohennetaan akryyliväriä. Kurssilla kokeillaan erilaisia tekniikoita maalauksen tekoon ohenteen avulla, esimerkiksi sekoitetaan värejä astiassa ja kaadetaan ne kierrätettyihin taulupohjiin. Lisäksi kokeillaan, millaisia efektejä saadaan lisäämällä silikonia tai alkoholia, kuumentamalla väriä ym. Tarpeelliset pensselit ja muut työstövälineet on kurssipaikalla valmiina. Kurssin vetäjänä toimii Maahisten puheenjohtaja Pertti Huhtala.

Sanoja ja Valokuvia

22.2.2020

Inspiroidu taidekuvista - Sanoita omat runosi.

Villa Vinkkelissä runoiltiin ja nautittiin taiteesta 22.2.2020 Anne Lukkarilan ohjauksessa.

Runoworkshop Sanoja ja Valokuvia

Orangit - Metsien miehet

28.1.2020

Valokuvaesitys Borneon sademetsän orangeista

Tule katsomaan kun Kaisa Sirén kertoo ja näyttää kuvia Borneon sademetsän orangeista. Metsänhakkuiden takia orankien elinolosuhteet ovat käymässä tukaliksi.

Oranki, valokuva Kaisa Sirén

Kirjeitä Kamchatkan karhuilta

3.12.2019

Valokuvaesitys Kamchatkan niemimaan karhuista

Syksyn kuvaesityksenä on valokuvia Venäjältä Kamchatkan niemimaan karhuista. Kaisa Sirénin valokuvissa nähdään miten karhut kalastavat lohta jokisuistoissa. Herkissä ja vauhdikkaissa kuvissa tulevat esiin karhujen eri ilmeet ja mielialat. Mukana on kuvia niin poikasista kuin isoista uroksista. Suomessa kuvataan karhuja paljon piilokojuista joiden läheisyyteen karhuja ruokitaan, mutta nämä kuvat ovat karhujen luonnolliselta ruokapöydältä, ei mistään kojusta vaan ihan rannalta. Parhaimmillaan karhut kulkivat jopa 3 metrin etäisyydeltä valokuvaajasta. Paikka on ainutlaatuinen maailmassa ja sinne on erittäin vaikea saada kuvauslupia.

Karhuja Kamchatkalla, valokuva Kaisa Sirén

Elämää Pingviininä

23.5.2019

Valokuvaesitys Etelämantereen sinivalkoisesta maailmasta

 

Etelämantereen mittakaava on aivan uskomaton ja vaikea hahmottaa. Vastaan purjehtivat jäävuoret ovat kilometrien pituisia, mereen laskevat jäätiköt satoja metrejä paksuja ja pingviinikolonnissa asuu tuhansia yksilöitä. Vuosikausia meressä pyörineet jäävuoret omaavat huikeita kuviointeja ja muotoja. Niiden alla leopardihylkeen on hyvä piiloutua pingviinejä metsästäessä.

Ja kaikki tämä on vaarassa ilmastonmuutoksen takia. Jäljet ja seuraukset näkyvät jo nyt.

Valkokulmapingviini, valokuva Kaisa Sirén

Sademetsän Siimeksessä

Kaisa Sirénin kuvia vuori- ja tasankomaagorilloista

Villa Vinkkelissä monta kertaa järjestetyssä "Gorillaillassa" pääsi valokuvaesityksen kautta tutustumaan Afrikan gorilloihin.

Kaksi eri maata; kaksi gorillalajia. Ensin Kongon tasavallassa Odzala Kokouan kansallispuistossa kuvaamassa läntisiä tasankomaagorilloja. Olimme syvällä viidakossa keskellä ei-mitään, alueella ei ollut mitään muuta kuin muutama kansallispuiston majoitusrakennus ja gorilloja.

 

Seuraavaksi Ruandan vuorigorillat Volcanoes-kansallispuistossa. Siellä asuu pienellä viljelyspeltojen saartamalla alueella kaikki maailman noin 1000 vuorigorillaa. 

Tasankomaagorilla, valokuva Kaisa Sirén

Matkalla jossain päin pohjoisessa 

Kaisa Sirénin luontokuvia Huippuvuorilta

Rovaniemen taiteiden yössä lauantaina 8.9.2018 oli mahdollisuus lähteä todella pohjoisiin tunnelmiin Kaisa Sirénin valokuvien myötä. Matka vei meidät aivan Huippuvuorten pohjoisosiin 80:lle leveyspiirille, jonne Sirén teki kuvausmatkan heinäkuussa 2018. Pitkän laivaristeilyn aikana seilattiin n. 1000 km ja vastaan tuli monta pohjoisen luonnon ihmettä; valtavat lintukolonnat, ylilihavat mursut, parrakkaat hylkeet, uskomattomat turkoosit jäävuoret, mereen päättyvät jäätiköt ja arktisen jääkentän kuningas, jääkarhu. Mutta ennen kaikkea koko matkan ajan seurana oli luonnon rikkumaton rauha ja ihmeellinen pohjoinen valo. Ja koska kyseessä oli Taiteiden yö,
lähdettiin reissun lopussa kohti impressionistista Huippuvuorten luontoa.

Jääkarhu Huippuvuorilla, valokuva Kaisa Sirén
bottom of page